torstai 22. joulukuuta 2011

Vastavalmistuneilla talonrakentajilla suunta selvillä

Heltechin Herttoniemen toimipisteessä (Abraham Wetterin tie 4) oli tänään juhlan aika, kun kuusi opiskelijaa sai rakennusalan perustutkinnon valmiiksi.

Tammikuussa 2009 opintonsa aloittaneiden opiskelijoiden lisäksi syyslukukauden aikana rakennusalan perustutkinnon on saanut valmiiksi sekä muutama tutkinnon nopeuttaja että niitä opiskelijoita, joilla valmistuminen on jäänyt neljännen vuoden puolelle. Onnea kaikille valmistuneille!


Vasta valmistuneiden talonrakentajien on helppo hymyillä. Opiskelijoilla on tiedossa töitä, armeijaa ja jatko-opintoja. Rasmus Facius (toinen oikealla) sai stipendin hyvin suoritetuista opinnoista.
Kasahun Tegegne opiskeli rakennusalan perustutkinnon reilussa kahdessa vuodessa. Opinnoissaan hyvin suoriutunut Kasahun sai stipendin. Hän on suorittanut työssäoppimiset Skanskalla ja hän on myös työllistynyt Skanskalle. 
Tuukka Soikkeli valmistui talonrakentajaksi kahdessa ja puolessa vuodessa. Energinen ja aurinkoinen Tuukka on työllistynyt YIT:n palvelukseen. Tuukka hakee kevään ammattikorkeakoulujen yhteishaussa jatko-opintoihin.
Kalle, opinto-ohjaaja

maanantai 12. joulukuuta 2011

Kuorma-autolla ympäri Uuttamaata

Uusi työharjoittelujakso on kohta alkamassa, joten on hyvä palauttaa mieleen aiemmat työharjoittelukokemukseni.

Opiskelen siis raskaan kaluston kuljettajaksi Heltechin Holkkitien toimipisteessä nyt jo toista vuotta.  Opintoihin kuuluu aika paljon työharjoittelua, mikä on tietenkin hyvä. Pääsee kokeilemaan oman alan töitä käytännössä ja tutustumaan alalla toimiviin firmoihin.

Viime työharjoittelujakson suoritin eräässä kuljetusfirmassa ja toimin kuljettajan apukuskina. Olin siis auton kyydissä, kun veimme tavaraa eri paikkoihin. Yritys kuljetti monenlaisia erilaisia pakkausvälineitä kuten pahvilaatikoita, teippejä, pakkauksia, hygieniatuotteita.

Päivät alkoivat tavallisesti klo 8.00 autojen lastaamisella. Autot tulivat melkein aina täyteen. Työpäivien kesto oli noin neljästä kahdeksaan tuntia, mutta joskus meni enemmänkin aikaa, jos kohteet sijaitsivat vähän kauempana. Ajelimme ympäri Uuttamaata, muun muassa Järvenpää, Kerava, Siuntio, Lohja ja Nurmijärvi tuli nähtyä.


Päivittäin kävimme noin 15 kohteessa, mutta lyhyinäkin päivinä ehdimme käydä ainakin kahdeksassa paikassa.  Sain seurata useaa eri kuljettajaa, joten pääsin tutustumaan uusiin ihmisiin ja uusiin reitteihin lähes päivittäin.

Tavallisimmin tavaraa toimitettiin yrityksiin, päiväkoteihin, kouluihin ja joihinkin tehtaisiin. Kun tavara oli toimitettu tilaajalle, pyydettiin vastaanottajan kuittaus. Kun kaikki tuotteet oli toimitettu tilaajille, pääsi kotiin. Tavallisesti kuljettaja ajoi minut suorinta reittiä kotiin.

Ruokailu työharjoittelupaikalla oli oikein sujuvasti järjestetty. Päivän alussa saimme varastoesimieheltä lounassetelin, jonka sitten käytimme, kun vietimme lepotaukoa jollain huoltoasemalla. Yleensä työpäivään sisältyi yksi 45 minuutin tauko, mutta joskus vietimme tauon kahdessa osassa.

Edellinen työharjoittelujakso oli kokonaisuudessaan hauska ja mielenkiintoinen. Odotan innolla uuden työharjoittelun alkamista. Toivottavasti siitä tulee yhtä hyvä kokemus – ja miksei tulisi.

Timo, logistiikan perustutkinto (2. vuosi)

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Joulukorttikilpailu on ratkennut

Joulukorttikilpailun voittajakortti
Marraskuun aikana Käpylän yksikössä järjestettyyn joulukorttikilpailuun osallistui yhteensä  21 työtä ja raadin mielestä kilpailutöiden taso nousee vuosi vuodelta.

Tänä vuonna voiton vei painoviestinnän (painotekniikan koulutusohjelma) opiskelija Svetlana B. Käpylän Kullervonkadun toimipisteestä. 

Kortit painetaan Käpylän painoviestinnän osastolla ja ne ovat valmiina joulukuun 1. viikon aikana.

Onnea voittajille!
Joulukorttiraati

tiistai 22. marraskuuta 2011

Laborantin työ vaatii huolellisuutta

Oli sattuma, että päädyin alalle.

Hain Helsingin yliopistoon opiskelemaan oikeustiedettä, mutta kuten tiedetään, on alalle kova tunku ja vaatimustaso korkea, parasta on tehdä varasuunnitelmiakin.

Laboratorioala on tuntunut onnenpotkulta. Koulutus ei ole pitkä ja kivinen, vaan täynnä monipuolisia ja mielenkiintoisia periaatteita tiiviissä paketissa. Koulutuksen ohella oppii jopa samoja tärkeitä ominaisuuksia, jotka ovat tärkeitä lakialan ammattilaiselle - tarkkuus, vastuu turvallisuudesta, luotettavuus. 

Huolellisuus on ammatin kulmakivi. Kemikaalilain ja -asetusten mukaisesti on käsiteltävä oikein aineita, jotka ovat erittäin myrkyllisiä, haitallisia, syövyttäviä, ympäristölle vaarallisia, räjähtäviä tai erittäin helposti syttyviä. Laborantilla on iso vastuu turvallisuudesta. Kemikaalien ja laitteiden käyttö sekä mikrobiologiset työt edellyttävät vastuun ottamista omasta ja muiden työturvallisuudesta ja terveydestä sekä ympäristöstä. 

Oikeiden testaus- ja tutkimustulosten tuottamiseksi laborantin on oltava tunnollinen ja luotettava. Tuloksissa on oltava eksakti ja rehellinen. Virheet on myönnettävä, kirjattava ja esitettävä kun niitä tulee.

Olen kokenut, että aiemmista matematiikan, fysiikan ja kemian opinnoistani on ollut hyötyä opiskelussani. Ensimmäisellä vuosikurssilla kerrataan huolellisesti juuri nämä tärkeät aineet ja saadaan osaamisen tärkeät palaset kohdilleen.

Mielenkiintoisimmat aineet ovat tulleet toisella vuosikurssilla alun teoriatankkauksen jälkeen. Erityisen kiinnostavaa on ollut perehtyä geenitekniikkaan, solubiologiaan, biodieselin valmistukseen ja jännittävien monimutkaisten laitteiden käytön opettelemiseen.

Marjo, laboratorioalan opiskelija (2. vuosi)

maanantai 21. marraskuuta 2011

Maailmalle lähtö on helppoa kuin hengittäminen?

Suomen kansainvälisen liikkuvuuden yksikkö CIMO mainostaa julistesarjassaan maailmalle lähtemisen helppoutta verraten sitä paitsi hengittämiseen myös huilaamiseen, renkaan potkimiseen tai veden keittämiseen.

Tavoitteena on madaltaa kanvainvälisestä työkokemuksesta kiinnostuneiden nuorten kynnystä ottaa selvää asioista, joita on hyvä tietää ennen todellisia liikkuvuuksia. Sikäli maailmalle lähtö on helppoa, että tietoa lähtevälle on saatavilla monesta eri lähteestä, kunhan sitä vain osaa etsiä.

Omassa oppilaitoksestamme  Heltechissä tietoa saa kansainvälisestä toiminnasta vastaavilta opettajilta, lähinnä kansainvälisyystiimin jäseniltä sekä vaihdoissa mukana matkustavilta opettajilta. Toisaalta vastuu tiedon etsinnässä opiskelijalla on siinä, että osaa kysyä juuri niitä asioita, joita todella tarvitsee tietää.

Heltechistä lähtee tänäkin syksynä ulkomaille työssäoppimaan monen eri alan opiskelijoita. Esimerkiksi Saksaan on lähdössä autoasentajia ja audiovisuaalisen viestinnän opiskelijoita ja Rankaan logistiikan ja autoalan opiskelijoita sekä mahdollisesti myös puualan opiskelijoita. Ensi keväänä toteutunee mm.  auto- ja rakennusalan liikkuvuudet Isoon Brittanniaan, uuden yhteistyökoulun automaalaus- ja korinkorjausliikkuvuudet Etelä-Ranskaan ja metallialan liikkuvuudet Kiinaan. 

Kaikkia vaihtoon osallistuvia opiskelijoita yhdistää yksi seikka: ennakkovalmistautumisen tarve.

Ennen vaihtoa kannattaa tarkistaa ainakin seuraavat asiat:- passin voimassaolo
- mahdollisen viisumin tarve
- mahdollisten rokotusten tarve
- tapaturmavakuutus- ja vastuuvakuutustodistusten kopioiden tarve
- Eurooppalaisen sairausvakuutustodistuksen olemassaolo (tämän voi kätevästi tilata netistä Kelan sivuilta maksutta)
- kohdemaassa olevan yhteyshenkilön yhteystiedot (henkilö voi olla työssäoppimispaikalta tai kumppanikoulusta)
- mukaan tarvittavan käteisen tarve
- työssäoppimisjakson avainsisällöt
- kyseisen työssäoppimisjakson ohjaaja Heltechissä

Näiden ennakkoon tehtävien asioiden hoitaminen vaatii paitsi hengittämistaitoa, vastuullisuutta ja sitoutumista edessä olevan liikkuvuusjakson laadullisesti hyvään totettamiseen. Kun ennakkovalmistelut on tehty huolella, itse liikkuvuuden aikana energiaa jää kulloinkin esille nousevien kysymysten selvittämiseen ja kaiken sen uuden positiivisen omaksumiseen, jota jokainen liikkuvuusjakso tuo tullessaan.

Elina, kv-koordinaattori

perjantai 18. marraskuuta 2011

Tervetuloa mukaan!


Heltech on tänä vuonna aktivoitunut verkossa eli internetin ihmeellisessä maailmassa. Oppilaitoksesta on ollut mahdollisuus saada lisätietoa vuoden alusta lähtien Facebookin kautta ja oma YouTube-kanava perustettiin syyslukukauden alkajaisiksi.

Nyt voit lukea heltechläisten kuulumisia myös tästä blogista. Blogissa on tarkoitus kertoa lisää oppilaitoksen arjesta sekä esitellä koulutustarjontaa ja muuta Heltechin meininkiä tekstein ja kuvin.

Facebook-sivulla voi kuka tahansa esittää kysymyksiä tai kirjoittaa sinne kommentteja. Tähän blogiin tekstit tulevat toistaiseksi minun kauttani, mutta jatkossa tavoitteena on löytää muutama vakituinen kirjoittaja.

Tervetuloa mukaan lukemaan ja tuottamaan sisältöä!

Johanna, viestintäassistentti