keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Heltech kuulosti minun korvaani siltä oikealta

Opiskelen autoalaa ensimmäistä vuotta Ilkantien toimipisteessä Etelä-Haagassa. Olen ollut koulussa kolme kuukautta. Koulun ilmapiiri on mitä mahtavin, ja minä en sentään turhaan kehu mitään. Enää ei olla pieniä lapsia yläasteella vaan meininki on erilainen. Ei olla aivan aikuisia vielä mutta kohti sitä mennään. Toki suuresta koulustamme vanhempiakin opiskelijoita löytyy. 

Valitsin autoalan omasta mielenkiinnosta, vaikkei tämän näköisen tytön uskoisi alalle pyrkivän. Seiskaluokasta asti ajatuksena oli automaalariksi opiskeleminen, mutta unelma vaihtui autokauppiaan ammatiksi peruskoulun viimeisellä luokalla. Kauppikseen en halunnut, joten vaihtoehdoksi jäivät ammattikoulut. Ala oli siis jo keksitty, mutta mikä olisi sopiva koulu.

Sain tietää Heltechistä opolta, kun kävin juttelemassa hänen kanssa ammattivalinnoista ylä-asteella. Myöhemmin juteltua isäni kanssa huomasimme, että isä on juuri tästä samasta koulusta valmistunut automaalariksi vuosia sitten ja tekee samoja hommia edelleen. Heltech kuulosti minun korvaani siltä oikealta.

Suosittelen Ilkantien toimipistettä ehdottomasti lämpimin sydämin, jos on pienintäkään kiinnostusta autoalaa kohtaan. Opettajat ovat tähän mennessä vaikuttaneet selväpäisiltä, eivätkä opiskelijatkaan ole täysin päättömiä. Täällä on tietynlainen tyyli niin kuin varmasti muuallakin: pitää pystyä itse huolehtimaan tehtävistään, enää ei ole opettajat niskassa hengittämässä ja käskemässä. Henkilökunta on järkevä ja kaikkeen löytyy apua, jos sellaista tarvitsee. 

Jatko-opintosuunnitelmia ei vielä ole, ja vähän pelkäänkin, ettei niitä tulekaan. Uskon työllistyväni miltei heti, kun valmistun. Siitä olen lähes varma! Suhteita löytyy moniin autokauppoihin - kiitos isälleni - ja eiköhän joku niistä sinne yritykseensä tarvitse ammattitaitoista ja hyvää kauppiasta. Suunnitelmana olisi työskennellä aluksi jonkun muun yrityksessä oppien ja kehittyen paremmaksi ja ehkä joskus tulevaisuudessa perustaa oma yritys. Saa nähdä, miten tämän suunnitelman käy.

Jasmin, auto-alan perustutkinto (1. vuosi)