maanantai 21. toukokuuta 2012

Tunnustus kestävän kehityksen työstä

Heltechissä on tehty työtä kestävän kehityksen eteen jo kauan. Torstaina 10.5. työ palkittiin OKKA-säätiön myöntämällä kestävän kehityksen sertifikaatilla. Sertifikaatti on tunnustus siitä, että koulumme noudattaa kestävän kehityksen periaatteita ja haluaa kehittyä siinä yhä paremmaksi.

Kestävä kehitys eli KEKE tarkoittaa sitä, että pidämme huolta ympäristöstämme ja toisistamme. KEKE tarkoittaa suuria asioita, kuten kierrättämistä oppilaitoksessa, materiaalitehokkuutta, työ- ja opiskeluhyvinvointia, suvaitsevaisuutta sekä turvallisuudesta huolehtimista. KEKE on myös pieniä tekoja, kuten siivouspäivään osallistumista, tulostamisen vähentämistä, näyttöjen sammuttamista tai vaikka kaverista huolehtimista.

Liityin itse KEKE-tiimiin eli kestävää kehitystä koulussamme edistävään ryhmään vuonna 2007. Alussa kestävän kehityksen työ näin suuressa oppilaitoksessa tuntui valtavalta, mutta hyvä yhteishenki tiimissä kannusti jatkamaan. Itse asiassa KEKE sitoo yhteen suuren koulun eri toimijat. KEKE-tiimi tekee aktiivisesti yhteistyötä muun muassa kiinteistönhoitajien, ruokalan, oppilaskunnan, tuutoreiden ja henkilökuntakerhon kanssa. 

Olemme järjestäneet opiskelijoille ja henkilökunnalle teemapäiviä, pieniä tempauksia sekä kehittäneet pienten vikojen ja korjaustarpeiden ilmoittamiseen Talkkari-järjestelmän. Nälkä kasvoi syödessä: kun työn tulokset alkoivat näkyä koulumme arjessa, innostuimme vain lisää. KEKE-toiminnassa pystyn vaikuttamaan omiin työoloihini ja samalla myös opiskelijoidemme opiskeluoloihin.

Kestävän kehityksen työ koulussamme jatkuu. Tämän vuoden sertifioinnissa oli mukana puolet Heltechin tutkinnoista ja seuraavana tavoitteena on saada kaikki tutkinnot mukaan. Tarkoituksena on myös tehdä näkyväksi KEKE-toimintaa ja lisätä opiskelijoiden osallistumismahdollisuuksia. 

Lisää tietoa kestävästä kehityksestä ja sertifioinnista löydät osoitteesta www.koulujaymparisto.fi.

Merituuli, maanmittausalan opettaja ja KEKE-tiimin jäsen

1 kommentti:

  1. Vilén Sari, sähkö- ja automaatioalan opettaja ja KEKE- tiimin jäsen -9829. toukokuuta 2012 klo 16.43

    Juuri näin !

    VastaaPoista