tiistai 21. helmikuuta 2012

Kiinteistöpalvelualalla riittää töitä

Opiskelen kiinteistöpalvelualaa Heltechin Vallilan toimipisteessä. Takanani on kaksi työharjoittelujaksoa.

Työharjoittelu alkaa yleensä seitsemältä aamulla, jolloin usein huolehditaan piha-alueiden kunnosta eri puolilla alueen kohteita. Aamuisin on helppo tarkistaa onko palaneita lamppuja joita täytyy vaihtaa, täytyykö hiekoittaa, ovatko alueet siistit ja niin edelleen. Välillä on tarkistettava että lämmönjakohuoneessa on kaikki hyvin eikä esimerkiksi vuotoja eli vesivahinkoja esiinny. Kerran tai pari kertaa kuukaudessa, vähän taloyhtiöstä ja isännöitsijästä riippuen, seurataan veden, sähkön ja yleensäkin energiankulutusta. 

Ihmisten asunnoissa korjataan kaikenlaisia vikoja ovista, kaapeista sekä seinistä hanoihin ja patteritermostaatteihin. Kaikenlaiset viemärinavauksetkin ovat arkipäivää. Meidän on osattava myös tiedostaa koska täytyy tilata perehtyneempää ammattiapua paikalle.  Ammatti vaatii kyllä jossain määrin sosiaalisia taitoja, sillä on keskusteltava paljon mm. eri tyyppisten asukkaiden, isännöitsijöiden ja eri ammattiryhmien edustajien kanssa.

Ulkotyöt vaihtelevat vuodenajoista riippuen. Syksyllä on paljon lehtien poistoa, talvella hiekoitusta ja vesikaivojen avaamista. Kaikki on kuitenkin mukavaa. Päivä kuluu nopeasti kun on liikkeessä. 

Mukavaa on ollut myös se että välillä saa työskennellä porukassa mutta usein saa työskennellä itsekseen omaan tahtiinsa, kunhan vain saa työt tehtyä. Vaikka yksintyöskentelyä onkin paljon, työkavereilta saa apua ja neuvoa tarvittaessa.

Kiinteistönhoitajan työ on hyvin monipuolista ja mielenkiintoista. Hommaa on paljon ja haasteita on sopivasti. Näin se on ollut opiskellessakin, puuduttavaa teoriatahkoamista ei ole ollut liikaa. Parasta on kun valmistuu ammattilaiseksi ammattiin joka on oikeasti tärkeä, osaamista tarvitaan lisää ja töitä riittää!

Daniel, kiinteistöpalvelualan opiskelija (2. vuosi)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti