tiistai 5. kesäkuuta 2012

Heltechistä suoraan töihin


Valmistun maamittariksi 2.6.2012. Kolmen vuoden opiskelun jälkeen valmistuminen tuntuu hyvältä. Nyt saan ammatin, eikä ole pakko mennä enää opiskelemaan, mutta siihen on kuitenkin mahdollisuus, jos haluaa.

Oma ala löytyi oikeastaan vähän vahingossa. Ajattelin, että tulen kokeilemaan maanmittausalan opintoja, koska muut ammattikoulun linjat eivät tuntuneet kiinnostavilta. Aluksi mietin, että valitsinko oikein, mutta pian huomasin, että maanmittauksen opiskelu on mielenkiintoista. Pidän siitä, että pääsen tekemään ulkotöitä, eikä tarvitse istua vain sisällä. 

Opintoni Heltechissä ovat sujuneet ihan hyvin ja motivaatio opiskeluun on säilynyt koko ajan. Mielestäni aineita ja oppitunteja on ollut sopivasti, eikä tehtäviä ole ollut liikaa. Haasteita on ollut kuitenkin riittävästi. Aluksi en tiennyt, miten mittauslaitteet toimivat ja mitä niillä pitäisi tehdä. Pikku hiljaa ne tulivat tutuiksi. Myös opinnäytteen tekeminen oli haastavaa. Onneksi opettajat kannustivat tekemään sen loppuun kunnolla ja ajoissa. 

Ammattiin valmistumista aion juhlia yhdessä sukulaisteni kanssa. En halua isoja juhlia, vaan menemme vain ravintolaan syömään. Isot valmistumisjuhlat ovat enemmän lukiolaisten juttu. 

Ehdin pitää vain yhden päivän lomaa, sillä aloitan työt Meritaito Oy:lla. Siellä keilataan äänellä merenpohjia ja meriväyliä, jotta saadaan tietoa esimerkiksi syvyydestä. Minun tehtäväni on käsitellä mereltä saatua aineistoa. 

Maanmittausalalla työllistyy hyvin. Kaikki luokkakaverini ovat saaneet työpaikan ja minulle tarjottiin myös kahta muuta maanmittausalan työpaikkaa. Olen kuusi kuukautta Meritaito Oy:lla ja sitten menen inttiin. Suunnitelmissa on jatkaa maanmittaustekniikan opintoja ammattikorkeakoulussa.

Joni, maanmittauksen perustutkinto (3. vuosi)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti